lauantai 5. joulukuuta 2015

Järjen jättiläiset

Joskus täytyy ihmetellä noiden kissaeläinten toimintaa. Välillä ollaan ihan normaalisti, ja sitten juostaan päättömästi ympäri kämppää. Välillä pysytään kiltisti omissa puuhissa, ja sitten vaanitaan ja ajetaan toista takaa. Välillä syödään ensin omalta lautaselta ja vähän myöhemmin yritetään hivuttautua toisen aterialle, vaikka ihan samaa ruokaa siellä on tarjolla. Ja jos toista leikitetään, niin tottakai oma naama pitää tunkea leikkeihin mukaan. 

Pääasiassa tuollaisia ääliömäisyyksiä harrastaa Kassinen, vaikka luulisi hänen jo tajuavan, ettei Karvanaama arvosta. Kassinen ei tarkoita pahaa. Hän ei vain syömisen, leikkimisen ja yleisen hölmöilyn tuoksinassa tule muistaneeksi, millainen Karvanaama on luonteeltaan. Vaanimiset ja takaa-ajotkin ovat Kassisen osalta vain leikkiä, kunnes Karvanaama sähisee ja nappaa käpälällä. Tai rääkyy kuin tapettava, jos Kassinen on uskaltanut koskea Hänen Korkeuteensa. 


Kassinen keksi maailman ovelimman piilon.

Kassinen osaa jossain määrin avata ovia, jos ne ovat vähänkin raollaan, mutta Karvanaama tyytyy yleensä vain kaapimaan niitä etutassuillaan. Tosin voi myös kysyä, onko Karvanaama tässä tapauksessa sittenkin fiksumpi? Henkilökunta kuitenkin auttaa loppupeleissä ja ovi aukeaa. 

Karvanaama kaapii ovia myös silloin, kun hänellä on tylsää. Mikään ei herätä paremmin henkilökunnan mielenkiintoa ja kerro heille, että nyt pitää tulla leikkimään, kuin kunnon kaapiminen. Vaikka keskellä yötä. Karvanaama ei onneksi käytä kaapimisessa kynsiään, joten hänet voi jättää huomiotta klo 03:15 ilman, että tarvitsee pelätä ovien tuhoutumista. 

Kassinen on kätevä käyttämään tassujaan, ja ovien avaamisen lisäksi hän osaakin esimerkiksi kaivaa raksuja aktivointilaitteesta. Karvanaama taas rämpyttää jokaista laitetta käpälällään, eikä edes yritä koukkia raksuja kynsillä. Yleensä tämä rämpytys toimii, mutta ei aina, ja niissä tilanteissa Karvanaamalla jää raksut saamatta.


Karvanaama rämpyttää sulamassa olevaa sydäntä.

Erilaisia papereita ja lehden sivuja pitää myös rämpyttää, koska totta kai. Erityisesti silloin, kun joku niitä koettaa lukea.

Ruokaääliöintiä. Joskus lihanpalasia ei voi syödä lautaselta, vaan ne pitää siirtää lattialle. Sitten ne voi syödä. Kassinen nostaa lihan lautasen viereen, Karvanaama voi kantaa sen kauaksikin. Lattia jää veriseksi, mutta sehän on henkilökunnan ongelma. Keittiöön ei tulla laittamaan mattoa.


Karvanaama söi sydäntä pöydän alla, mutta ei jaksanutkaan kaikkea.

Karvanaama ja Kassinen ovat kyllä hienoja kissoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti