perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulun tunnelmaa

Karvanaama ja Kassinen ovat hiljentyneet tällä viikolla joulun viettoon. Tai no, eivät ole hiljentyneet, sama hulinointi jatkuu edelleenkin. Eiväthän kissat mistään joulusta välitä, vaan ovat kissamaisia 365 vuorokautta vuodessa. Ja hyvä niin.

Jouluaterialla Karvanaamalle ja Kassiselle kuitenkin tarjoiltiin maukasta sian sisäelinseosta. Hyvin maistui, kuten kuvasta näkyy.

Lautasella jouluisen punaista sisäelinseosta. Maisk!

Joululahjoiksi kissat saivat erilaisia herkkuja, leluja ja yllätyksen, joka kuitenkin saapuu vasta joulun jälkeen. Näistä kerrotaan joulunpyhien jälkeen enemmän.

Hyvää joulua kaikille blogin lukijoille! Myös Karvanaamalta, vaikkei hän suostunut yhteenkään hyvään kuvaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti