maanantai 20. kesäkuuta 2016

Karvanaama on poissa

Karvanaama vietiin tänään, kuten eilisessä blogipäivityksessä kerrottiin, uudelle eläinlääkäriasemalle tutkimuksia varten. Hammasasioihin erikoistunut eläinlääkäri tutki hänet ja tuli siihen tulokseen, että kaikkein todennäköisimmin Naaman viime aikojen sairastelut johtuvat kasvaimesta. Mitään lisäkokeita ja hammasröntgentutkimustakaan oli tässä valossa turha tehdä ja Naaman kärsimyksiä pitkittää. Karvanaama nukkui pois tänään n. klo 14.00.

Enää ei tarvitse olla kipeä.

Pienet ja kärsivät tähdet
katsovat kaupunkiin.
Olen niin väsynyt tänään
tuskiini hiljaisiin.

Kerran, kauan sitten
palavaa unta näin.
Taivaalla hulmusi tähdet
ylleni syöksähtäin.

Siitä on liian kauan.
- Nyt minä rukoilen
vain, että tänään saisin
nukkua vähäsen.

Saima Harmaja

3 kommenttia:

  1. Osanotto,Naama oli mitä hurmaavin persoona. Kuinka Kassinen on sopeutunut tilanteeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Naama oli hurmaava ihmisille muttei Kassiselle. Eiväthän ne kavereita olleet, eivät leikkineet yhdessä tai pesseet toisiaan, vain lähinnä vain jakoivat asumistilan melko sopuisasti olosuhteiden pakosta. Kassista on silti leikitetty ja aktivoitu nyt tavallista enemmän ihan vain varmuuden vuoksi, jos se kuitenkin kokee jotain puuttuvan elämästään.

      Kassinen ei siis ole oikeastaan kaivannut sopeutumista. Heti maanantai-iltana se valtasi nukkumapaikan ikkunalaudan viltillä, minkä Naama oli aiemmin varannut vain itselleen. Muutenkin Kassinen tuntuu olevan lähinnä tyytyväinen, kun saa nyt kaiken huomion ja voi riehua rauhassa ilman, että joku tulee ajamaan takaa tai väkivalloin komentaa lopettamaan moisen.

      Onneksi edes joku meistä on löytänyt hyvät puolet tilanteesta!

      Poista
  2. Voi Naama ...
    Suurta viisautta ja sydäntä on armahtaa karvainen kaveri autuaille ja kivuttomille pötkötysmaille.

    VastaaPoista