sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Naama sairastaa edelleen

Karvanaamaa odottaa maanantaina jälleen kerran eläinlääkärireissu. Nuha ei ole häipynyt minnekään ja Naama pärskii lähes jatkuvasti. Viikon puolivälissä silmän ärsytys tuntui jälleen pahenevan, oikeaa silmää hän piti itse asiassa lähes kokonaan kiinni ja vettä valui molemmista silmistä koko ajan. Nyt viikonloppuna on ruokahalukin alkanut taas huolestuttavasti heiketä. Jonkin verran Naama edelleen syö, varsinkin raksuja, mutta muuten on taas palattu parin viikon takaiseen tilanteeseen. Karvanaama vaikuttaa jälleen myös hieman apaattisemmalta, ainakin verrattuna hänen viime viikonlopun pirteään olemukseensa.

Naama nukkuu paljon. Kiipeilypuussa...

Tulokset haimatulehdustestistä ja hengitystiepaneelista tulivat: Naamalla ei ole haimatulehdusta eikä herpestä, mykoplasmaa tai klamydiaa. Huomenna on tarkoitus mennä eläinlääkäriasemalle, jossa on käytössä hammasröntgen. Edellisen aseman yleisröntgen oli todennäköisesti liian epätarkka kaikkein pienimpien muutosten havaitsemiseen, ja nyt pitäisi lopultakin saada selvyys siihen, onko Naaman ongelmien takana huonoissa hampaissa pesivä tulehdus vai kasvain, joita molempia on aikaisemmin epäilty. Muut syyt alkavat olla epätodennäköisempiä. Henkilökuntaa ainakin stressaa jatkuva epätietoisuus, eikä tämä eläinlääkärissä reissaaminen ja pelkkien oireiden hoito ole Naamallekaan mitään herkkua ollut.

pesässä...
Eläinlääkärivisiittiä odotellessa Karvanaaman oireita on lievitetty antamalla hänelle iltaisin varmuuden vuoksi kipulääkettä. Lisäksi henkilökunnan käydessä suihkussa on Naamakin otettu mukaan. Ei siis itse suihkuun vaan kylppäriin, jotta suihkusta kohoava höyry vähän helpottaisi Naamasen nuhaa ja saisi liman irtoamaan.

ja tyynyllä.

Henkilökunta toivoo, että asiat tällä kertaa selviäisivät. Tavalla tai toisella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti