maanantai 31. lokakuuta 2016

Pelkoa ja inhoa vol.2

Uusi päivä, sama vieras. Paremmin mennyt vierailu! Herra Pablon ja Sepon tutustuminen jatkui viikonloppuna uudella menestyksellä.

Tällä kertaa Pabloa ei jännittänyt yhtä paljon ja Seppo käyttäytyi nätimmin. Henkilökunnilla oli kova luotto siihen, että Pablo ei tunne äkillistä halua saalistaa pienempäänsä, ja yhdessä hengailu oli aiempaa vapaamuotoisempaa. Kahvitellessa Seppo vilisteli pöydän, tuolien ja lattian väliä. Hänen ollessaan pöydällä Pabloa vähän pelotti, hän vältteli katsekontaktia ja lipoi huuliaan. Lattiatasolla Seppo itse jännitti hienoisesti ja suojautui usein tuolien alle.  

Seppo on lopultakin tainnut tajuta olevansa vain pikkuruinen saaliseläin suuren pedon edessä.

Onneksi suurella pedolla on suuret sosiaaliset taidot. Sepon jännittäessä Pablon mielentila muuttui nopeasti arkailevasta ystävälliseksi, hän esitti pientä ja helposti lähestyttävää. Seppo ei kuitenkaan tajunnut ideaa, kuten ei tajunnut myöskään sitä seuraavia iloisia leikkiinkutsuja. Voi Seppo, ehkä vielä joskus opit puhumaan koiraa!  

Seuraavaksi Seppoa leikitettiin sulalla, jolloin hän tuntui kokonaan unohtavan vieraan läsnäolon ja oli taas oma rohkea itsensä. Pablo oli myös kiinnostunut leikistä ja seurasi Sepon puuhia hyvin läheltä, ja kaikilla osapuolilla oli oikein kivaa. 

Mutta hienoja hetkiä seurasi taas kerran yhdenlainen murhenäytelmä. Tämä saatiin videolle!





Onneksi ihminen voi lohduttaa lyötyä pientä koirarukkaa (myös Sepon henkilökunta kelpaa tällaisessa hätätilanteessa).

Pablo sai lohdutukseksi vielä sulankin. Valitettavasti Seppo tuli vaatimaan sitä takaisin...

Pientä loppuvaiheen nenäosumaa lukuunottamatta vierailu meni erittäin hyvin. Uusintaa odotellessa!

Kiitos kuvauksesta Ville. :)

6 kommenttia:

  1. Teillähän menee siellä tutustumiset ihan mahdottoman hyvin! Kun Mymmeli näki koiria enimmäisen kerran, hän maastoutui sohvan tyynyjen alle, eikä suostunut edes vilkaisemaan koirakaveria. Nykyään kuitenkin koirienkin kanssa leikitään sulassa sovussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulassa sovussa leikkiminen ois kykkä mahtavaa, hyvä jos siitä on toiveita! :) Kassinen kun lähinnä sietää koiria, nytkin oli makuuhuoneessa nukkumassa vieraiden tullessa eikä sitten vaivautunut nousemaan kuullessaan kuka tuli. :D

      Poista
  2. Voi Seppo, sä oot aivan ihana pikkupätkä! Ja hirmu rohkea ison koirulin edessä. Ilmeisestikään et nappassut kovin kovaa nenuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kovaa nappaissut, vähän vain kokeilin! Ja kynnetkin oli leikattu niin tehot oli nollassa. :/ - Seppo

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Pablo vain yritti osalliseksi leikistä niin heti torjuttiin. Kuinka epäkohteliasta!

      Poista