maanantai 19. joulukuuta 2016

Sittenkin lahjan arvoiset

Henkilökunta päätti olla ostamatta Kassiselle ja Sepolle joululahjoja. Eivät he kumminkaan niiden päälle mitään ymmärtäisi. Ja ainakin Seppo on ollut todella tuhma, mikäli huonekasveilta kysytään.

Salaiseen joulukissaankaan emme osallistuneet, joten kissat olivat siis vaarassa jäädä kokonaan vaille lahjoja. Joku kuitenkin sai jostain vihiä tästä hätätilanteesta ja lähetti paketin.

Yllätyspaketti tuli kauniilta Amelta!

Ensimmäiseksi paketista tuli vastaan pieni pussi kissanpenturuokaa. Ame ei siitä ollut pitänyt, mutta täällä sekä kohderyhmän edustaja että keski-ikäinen nauttivat suuresti.

Älykkäänä eliönä Seppo nautti myös palasen laatikon reunaa. 

Kissoille oli peräti kaksi lahjapakettia! Ja henkilökunnallekin yksi, kyllä meitä nyt hellitään.

Suuresta paketista paljastui kanaherkkutikku ja jotain jännittävän hajuista, pehmeää ja vaaleanpunaista. Mikähän tämä on?

Suuren paketin sisällön tutkiminen loppui kuitenkin lyhyeen, kun pienestä paketista paljastui herkkuja! Suunnattoman paljon erilaisia pieniä maistiaisia Amen herkkukaapin sisällöstä! Kiitos Ame me rakastetaan sua!

Herkkuja on siinä monenlaista: kanaa kaikissa mahdollisissa muodoissa pikkupaloista kuivattujen kaulojen kautta suuriin fileisiin. Paria laatua ankkaakin on eksynyt parveen. Taivaallista! Kassinen arvostaa aromeja.

Seppo koettaa epätoivoisesti saada jotain irti kanafileestä. 

Mukana paketissa tuli myös Amen syvin olemus.

Siinä missä Kassinen rakastaa herkkuja, rakastaa Seppo Amea. Alkuhaistelu muuttui hyyyvin pitkäkestoiseksi peliksi Amepalloa. Kassinen ei pallosta juurikaan innostunut mutta toisaalta tuoksut ovatkin hänelle tuttuja: Amen emäntä on pariin otteeseen vieraillut täällä.

Suuren paketin sisältö pääsi oikeuksiinsa vasta, kun herkut raivattiin kaappin. Mystinen lahja oli unipussi, suuri ja pehmoinen! Seppo meni sen päälle leikkimään ihanaisen pallonsa kanssa, mutta jostain syystä Kassinen preferoi lahjapaperia. Hänenkin soisi joskus toimivan kaikki valot päällä...

Seuraavana aamuna lahja on ihanasti käytössä. Se on juuri sopivan kokoinen kahdelle. Unipussin pussi-ominaisuus ei kuitenkaan nähtävästi valjennut kummallekaan.  

Suuret kiitokset Amelle ja Amen emännälle! Yritetään lähettää teille edes kortti, vaikka ollaankin tosi huonoja moisessa. :) 

8 kommenttia:

  1. Oi,te saitte mahtislahjan, olipa Ame kiltti! Ame pallossa on varmaan ihanat tuoksut! Ja tuossa lämmin makoilla! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saatiin, vaikka ei oltais edes kuulemma ansaittu! - Seppo

      Sinä et olis ansainnut... -Kassinen

      Poista
  2. Vitsit tuo Ame on kyllä ihana! Tekin saitte ihan mahtispaketin :) ja tuo unipussi on kyllä tosi kiva! Teilläkin samaa sävyä kuin meillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ihana Ame ja emäntänsä, ollaan aivan otettuja!

      Poista
    2. Kiitos kehuista. Ja niin hassulta kun se kuulostaakin, on mahdollista omistaa kolmen unipussin verran ylijäämäkangasta.. Mä aikanaan hankin sitä liikaan ja sitten sen vielä oli kapan loppu joten sain vähän ylimääräistä kaupan päälle :D

      Poista
    3. Sait siis lisää tilaa monenlaisille muille kankaille joista loihtia kaikkea kivaa! :D

      Poista
  3. Teidän pitäisi joskus kokeilla nukkua yhdessä siellä sisällä ;) -Ame

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ollaan sitä kohti menossa, ainakin yhdessä nukkuminen muuttuu koko ajan läheisemmäksi. :D

      Poista