sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Pablo yökylässä

Herra Pablon kaivatessa hoitajaa viimeisen kerran hän olosuhteiden pakosta pääsi/joutui Kassiselle ja Sepolle yökylään. Henkilökuntaa aluksi hirvitti, että mitenkähän tässä oikein käy.


Hoidettava hämillään: milloin menen kotiin?

Kassinen vietti aikaansa pääasiassa olohuoneessa kaukana Pablosta, mutta Seppo käyttäytyi pelottomasti ja isännän elkein. Käpälällä lyönti -leikkiäkin olisi kovasti harjoiteltu, mutta henkilökunnan mielestä vierasta ei saisi kiusata ja kaikenkarvaiset otukset eristettiin. Yön Pablo vietti makuuhuoneessa hoitohenkilökunnan kanssa ja kissat olohuoneessa omassa rauhassaan. 

Aamulla eristystä vielä vähän jatkettiin, kunnes Pablo oli käytetty lenkillä ja kissoille oli annettu sillä aikaa aamuruoka. Sen jälkeen kaikki saivat liikkua miten huvittivat. Henkilökunnan tarkassa seurannassa, totta kai.

Yllättäen Seppo ja Pablo asettuivat pian eteiseen ja aloittivat leikkimisen, jossa molemmat olivat mukana ilmeisen mielellään. Seuraavan kuvasarjan melko heikko laatu johtuu siitä, että se on otettu epä-älykännykällä, kun järkkäriä ei ehditty kaivaa esille.

Näin leikitään nätisti: maataan ja välillä vähän käpälöidään toista osapuolta.

Ihan rehellistä leikkiä, kivaa kummastakin. Vautsi!

Pablon huomio kiinnittyy välillä muualle.

Jospa sitten aloitetaan turpaanveto-leikki? Seppo, EI!

Että semmoista hevosenleikkiä.

Kassinenkin yllättäen rohkaistui välillä. Pariin otteeseen hän tuli vaatimaan ruokaa ja syömään vaikka Pablo tuijotti puolen metrin päästä, ja aamupäivällä hän tuli Sepon kanssa ihmettelemään vieraan aktivointipalloilua niin, että kaikki kolme olivat yhtä aikaa eteisessä. Tosin kun Pablo kiinnostui vähän nähdystä tuttavuudesta, Kassinen häipyi nopeasti takaisin olohuoneeseen.

Lopulta kaikki kolme väsähtivät ja loppuaika vietettiinkin torkkuen, kuka missäkin.


Zzzzz...
Yhteiskuva! Pablo nukkuu eteisessä ja Kassinen taustalla olohuoneessa työtuolin päällä.
Seppo kävi tutkimassa nukkujan muttei onneksi alkanut läimimään.

Yövierailu sujui siis oikein hyvin!

6 kommenttia:

  1. Hyvä Pablo, sä olet aikamoinen Seponkesyttäjä ollut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo ehkä kaipaisi vielä vähän työstämistä... :P

      Poista
  2. Ihan loistavasti meni! Noin ne vaan tottuu toisiinsa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, Kassinenhan on tuntenut Pablon vasta puolitoista vuotta, nopeaa tämä rohkaistuminen. :'D

      Poista
  3. Rohkea Seppo! <3 :) Hyvä, että Pablo on kiltti koira, eikä ärähdä jos toinen vähän läppäsee tassulla :) Helpompi tutustuttaa. Pointsit myös Kassiselle, kun rohkaistui kuitenkin edes hitusen! :) Kyllä se siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisi vähän äksympi koira niin voisi tuhma Seppo saada kyytiä läimintäyritysten jälkeen. Olisi sille ihan oikein kyllä. :P

      Poista