sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Takajalkojen käyttö

Seppo on taas opetellut uutta kirjatemppua (lopulta hän opettelee lukemaan). Tempussa hän nostaa etutassunsa kirjan päälle ja kiertää sitä ympäri vain takajalkojaan käyttäen. Temppu löydettin espanjanvesikoira Aadan vanhoista postauksista, ja se näytti hauskalta eikä liian vaikealta opetettavalta, joten henkilökunta uskalsi yrittää Sepon kanssa. 

Ja Seppohan oppi! Alla video tämänhetkisestä osaamisesta. 




Oikeastaan tämä temppu olisi varmaankin ollut helpointa opettaa jollakin muulla esineellä kuin kirjalla, sillä alussa Seppo yritti sinnikkäästi vain asettua sen päälle istumaan, koska niinhän kirjoille on aiemmin tehty. Myöskin pyöreä esine olisi voinut olla kirjaa parempi kohde, sillä varsinkin alussa kulmat loivat vaikeuksia.

Tässä kuvassa etutassut ovat keskellä kirjaa, mutta kiertäessä ne vaeltavat reunalta toiselle. Olisiko missään myytävänä pyöreitä kirjoja?

Temppu taitaa oikeastaan tähdätä parempaan takajalkojen hahmottamiseen ja hallintaan. Seposta ei kuitenkaan koskaan tule agilitykoiraa, joten tempun hyödyllisyys taitaa olla noin nolla. Ei sillä, että muutkaan hänen osaamansa temput olisivat erityisen tarpeellisia...

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Melkein raksuesittely

Tässä postauksessa piti oikeastaan esitellä Kassisen ja Sepon tämänhetkinen raksuvalikoima ja jatkaa Sepon vaihtelevan nirsoilun äimistelyä. Seppo syö nyt lähinnä Prima Cat -merkkisiä kanaraksuja, joita ostettiin, kun monet muut eivät millään kelvanneet. Nyt hän mystisesti tosin syö myös silloin tällöin Applawsia ja melko usein Pure Naturalin ankkaraksuja (jotka ovat normikokoisia eivätkä jättimäisiä, jes). Bozita on yhä vain Kassisen suosiossa.

Valitettavasti Seppo ei halunnut tulla kuvauksiin, joten esittelemme lähikuvia Kassisesta syömässä.

Söisin näitä kaikkia hyvin mielelläni.

Herkkuja anna paljon kiitos olen Kassinen ja ansaitsen niitä silkalla olemassaolollani.

Annoin pikkusormen...

...ja se söi koko käden.

Kassinen ei aina ymmärrä, missä raksu loppuu ja ihminen alkaa. Tai ehkä hän tietoisesti yrittää saada vähän tuoretta lihaa kuivien murenien kylkiäisenä.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Sepon syvin olemus

Pahuus.

Viime aikoina Seppo on auttanut allekirjoittanutta lukemisessa. Hänen mielestään oleellinen osa prosessia on kirjojen kulmien järsiminen. 

Kirjasto ei taida oikein arvostaa.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Väli

Sormitunnistuksen lisäksi Kassisen kanssa on treenattu toistakin temppua. Muutenhan tässä itse kukin pitkästyy. Uudessa tempussa henkilökunta seisoo jalat harallaan ja Kassisen täytyy tulla seisomaan jalkojen väliin.

Optimisijainti.

Optimiraksuja.

Ei kuulosta vaikealta, ja osa kissoista taitaa tehdä sitä luonnostaan kampitustarkoituksessa. Kassisen kanssa temppua opeteltiin kuitenkin melko pitkään, eikä hän ole vieläkään täysin sisäistänyt, että jalkojen välissä oleminen on se juttu. Ei esim. toisen jalan vieressä seisominen.

Kassinen ei voi millään ymmärtää, miksi tämä on väärin. Henkilökunta ei voi millään ymmärtää, miksei pukeutunut edes vähän pidempiin shortseihin.

Allaolevassa videossa on tämänhetkistä harjoittelua (onnistunutta 1 min ja epäonnistunutta loput 30 s). Pääasiassa Kassista ei enää houkutella herkulla oikeaan paikkaan, kuten alussa aina tehtiin, ja jalkoja voi jo pitää niin lähekkäin, että välissä on vain kissanmentävä aukko, ja silti Kassinen osaa useimmiten etsiytyä siihen. Hän myös kävelee temputtajan tahtiin lyhyitä matkoja.



Temppu on oikein kiva tällaisenäkin, mutta toiveissa siintää sen jatkojalostus. Kun on olemassa niitä hienoja videoita koirista, jotka kävelevät etutassut omistajan jalkaterien päällä...

Kassinen haluaisi huomauttaa, että on kissa eikä mikään bordercollie, eikä hän missään tapauksessa halua tahdittaa askeleitaan kaikenmaailman lättäjalkojen mukaisesti.

Ai mitäkö Sepon kanssa on tehty? Sepon kanssa on pyöritty ympäri kirjaa ja pusuteltu.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Puhtaat matot

Henkilökunta pesi muutamasta oksennuksesta kärsineitä mattoja.

Seppo piti kovasti uusista raikkaista tuoksuista ja mönkimismahdollisuuksista.

Kassinen puolestaan piti mahdollisuudesta saalistaa Seppoa.

Tuollaiset epämääräiset möykyt on pantava aisoihin.

Mitä tapahtui?

Alkuverryttelyjen jälkeen voi peseytyä.

Mukava yhteinen ajanviete tämäkin.

Mutta sitten Seppo huomaa Kassisen huomiokyvyn herpaantumisen...

...ja tuhmana eläimenä päättää mennä tallomaan tätä.

Kassinen tulee melko usein tallotuksi ja osaa jo vastustaa kohtelua mm. raivoisalla nuolemisella.

Tilanne kehittyy ystävällismielisiksi kurkkuotteiksi.

Ja pienimuotoiseksi päähänpotkinnaksi.

Kassinen näyttää välillä niin julmalta.

Se on tietenkin aivan ymmärrettävää kun toinen ei osaa lopettaa.

Ehkä uusi läimäys auttaa.

Paini siirtyy matolle ja Kassinen jää alle.

Onneksi hän osaa vastata Sepon kaikkiin temppuihin...

..ja voittaa ruttumaton hallinnan.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Syyllinen

Seppo Multanenä...

 ...on näköjään ollut taas kiusaamassa persiljaa.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Etusormi - pikkusormi

Kassisen sormierottelutemppu on hiljalleen edennyt etusormen tunnistamisen lisäksi pikkusormen tunnistamiseen. Temppu ei tästä varmastikaan tule enempää etenemään, sillä Kassisen henkisten kykyjen raja tuntuu tulleen saavutetuksi. Tai oikeastaan hänen kärsivällisyytensä raja: hän onnistuu yleensä parin-kolmen ensimmäisen toiston ajan osoittamaan oikean sormen, mutta sitten raksunhimo yltyy liian suureksi ja hän alkaa nuoleskella kaikkea eteensä osuvaa. Jostainhan saa varmasti palkan!

Alla olevassa videossa nähdään ensin muutama onnistuminen (n. 55 s) ja sitten joukko epäonnistumisia. 




Epäonnistumisia voisi ehkä yrittää vähentää niin, että ottaisi kohdekäden hetkeksi kokonaan pois ja näin poistaisi nuolemisen ja siten palkansaannin mahdollisuuden. Ehkä hän tällaisen kamalan julman rangaistuksen kohdatessaan kuuntelisi temputtajaa eikä vain liplattelisi kielellään.


Voisiko tästä varpaasta mitenkään saada palkkaa myös?

P.S. Blogiin on lopultakin lisätty tunniste "Temppuilu", että temppuja löytääkseen ei tarvitse kahlata läpi kaikkia "Aktivointi"-postauksia.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Seppo Nirsola

Seppo täytti kesäkuussa tasan vuoden. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että penturuoat saivat silloin jäädä ja Seppokin alkoi syödä pelkästään aikuisruokaa. Kesäkuun Zooplus-tilaukseen sisällytettiin vain aikuisen kissan murkinaa.


Uuden tilauksen myötä ruokakaappi täyttyi taas.

Seppoa alettiin totuttaa uuteen ruokavalioon jo loppukevään kuluessa tarjoilemalla hänelle ajoittain myös Kassisen ruokia. Helpommin sanottu kuin tehty: Seppo alkoi nirsoilla kovasti ja ajoi välillä henkilökunnan lähes hermoromahduksen partaalle.

Yrityksen ja erehdyksen tekniikalla saatiin lopulta selville, minkä merkkistä ruokaa Seppo ei syö, mitä voi syödä, ja mitä syö kuin karkkia.


1. Seppo rakastaa ja ahmii heti, jos on tarjolla

- Mac's Cat kana-kalkkuna-ankka
- Bozitan pahvitetrat
- Bozitan tölkkiruoka
- Vaihtelevia merkkejä edustavat pienet ja törkeän kalliit kanasäilykkeet

2. Seppo suhtautuu aluksi epäillen, mutta syö loppujen lopuksi hyvällä ruokahalulla, kunhan suostuu kokeilemaan

- Animonda Carny Multifleisch Coctail
- Joitain muitakin Carny -ruokia

3. Seppo inhoaa, eikä syö vaikka aseella uhattaisiin

- Carny mitä tahansa missä kaniinia
- Kalaruokaa
- Feringan aikuisruoat 
- Smilla (erityisen yök)


Tämän listan kanssa aseistautuneena henkilökunta teki tilauksen: Mac's Cat kana-kalkkuna-ankka, Carny Multifleisch Coctail ja Bozitan kananmakuisia tetroja. Kaikki todistetusti Sepolle kelpaavia. Kassisen mielipiteitä ei tarvinnut ottaa huomioon, sillä hän syö lähes mitä vain.

Mutta voi, nyt Seppo kieltäytyy syömästä kahta ensimmäistä!


Tässä reunassa on nää pahat hyi yök.

Carny saa aikaan äärimmäisen inhoreaktion, Seppo alkaa maiskutella, lipoa kielellään ja jopa kuolata. Jostain syystä myös Kassinen nirsoilee kyseisen ruoan kanssa, joten sisältö on ehkä oikeasti muuttunut.

Mac's Cat -lautasellisen edessä Seppo vähän mieluillee mutta kääntyy lopulta pois. Kassinen syö hyvällä ruokahalulla, joten koostumus lienee sama. Kyllä Seppo tätä varmaankin lopulta syö, kun tarpeeksi tiukasti tyrkytetään.

Bozita onneksi kelpaa edelleenkin. Valitettavasti sitä tilattiin puolet vähemmän kuin kahta ensimmäistä ruokaa...


Tässä reunassa on tää paras. 

Voi Seppo, mitä sinun kanssasi oikein pitäisi tehdä?

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Persiljaherkkuja kaikelle kansalle

Henkilökunta istutti kesäkuussa persiljan ja parin salaatin jäänteet.

Kassisen ja Sepon mielestä istutukset olivat tietenkin heille.

Persilja on nautinto kaikille aisteille. Ei kovinkaan hyvää syötävää, mutta lehtien nyhtäminen irti varsista on todella mukavaa.

Bonuksena tuli vielä iso ruukku täynnä multaa, jota eräät nimeltä mainitsemattomat Sepot voivat kaivella. 

Kassisen mielestä nyt voisi olla jo hänen vuoronsa.

Kassinenkin nauttii persiljasta, sen järsimisestä ja nyhtämisestä.

Seposta poiketen hän myös nielee persiljanvarsia.

Ja oksentaa ne sitten matolle kuten heinät yleensäkin.

Kylläpä taas kannatti tällainen yrtinkasvatus!

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Eettinen kysymys

Saako kissan pyydystää ja kantaa madotettavaksi, jos kissa ei ollenkaan halua? 

Olis hyvä, jos ei sais.

Matokuuri suoritettu onnistuneesti. Seppo jopa söi ensimmäisen pillerin vapaaehtoisesti, kun se murskattiin ja sekoitettiin hänen suureen herkkuunsa Nutri-plus-tahnaan. Hän on välillä niin hyväuskoinen. 

Valitettavasti seuraavat kaksi eivät enää kelvanneetkaan helpolla tavalla, vaan ne jouduttiin ihan syöttämällä syöttämään. Resepti on sekä Sepolle että Kassiselle sama: pillerit tarjoillaan puolitettuina, voilla voideltuina ja suoraan nieluun tungettuina. Tähän ihanaan ruokailukokemukseen tarvitaan mieluiten kaksi ihmistä, toinen pitelemään syöjää ja toinen syöttämään.

Uusintaottelua odottaen.

Bonuskysymys: saako vaatekaapissa olla aitoa turkista, jos turkis sinne itse tahtoo?

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Meillä on matoja!

Henkilökunta tuli eilen kotiin ja huomasi, että joku oli oksentanut eteisen matolle hieman karvoja ja keskikokoisen suolinkaisen. Ällöttävää! Ja kummallista. Mistä niitä muka on saatu?


Suolinkainen feat. Kassisen karvoja. Mato saattaa kyllä olla peräisin Sepostakin, sillä hän nauttii Kassis-karvoja välipalaksi vähän väliä toveria pestessään tai muuten vain pureskellessaan.

Kassinen ja Seppo on madotettu viime vuonna syys/lokakuussa Sepon muutettua kotiin, ensin kerran ja kahden viikon päästä uudestaan. Sepolla epäiltiin silloin olevan matoja, sillä niitä oli kissatalollakin yhdeltä pennulta löytynyt, ja lisäksihän hänellä oli niitä mahavaivoja. Matolääkkeet menivät molemmilla melko hyvin alas ja henkilökunta ajatteli uusintamadotuksen olevan ajankohtainen aikaisintaan vuoden päästä, jos sittenkään. Nykyäänhän taidetaan suositella turhan madotuksen välttämistä.


Seppo ja kaverit.

Mitkä kaverit?

No, nyt tulevat kuurit tarpeeseen, kun kahdesta sisäkissasta toinen jo puklailee loisia ulos... Mitään selkeitä matotartunnan oireita ei henkilökunta havainnut kummallakaan, vaikka aika vainoharhaisesti kissoja kyylääkin. Sepon maha on ollut hieman löysällä jonkin aikaa, ja hän on nirsoillut, mutta ongelmien ajateltiin lähinnä johtuvan penturuoan osuuden pienentämisestä ja poisjättämisestä. Toivottavasti mahavaivat katoavat madotuksen myötä tai loppukesällä on edessä ruokavalion tarkistus. 

Kassinen ja kaverit ratkaisevat älypeliä.

Heinäkuun punnituksessa kumpikin kissa painoi 4,5 kg, joten molemmat saavat yhden kokonaisen 250 mg Axilur-tabletin kolmena peräkkäisenä päivänä. Kaikkien asianosaisten iloksi operaatio tullaan tietenkin uusimaan kuun vaihteessa.