sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Takajalkojen käyttö

Seppo on taas opetellut uutta kirjatemppua (lopulta hän opettelee lukemaan). Tempussa hän nostaa etutassunsa kirjan päälle ja kiertää sitä ympäri vain takajalkojaan käyttäen. Temppu löydettin espanjanvesikoira Aadan vanhoista postauksista, ja se näytti hauskalta eikä liian vaikealta opetettavalta, joten henkilökunta uskalsi yrittää Sepon kanssa. 

Ja Seppohan oppi! Alla video tämänhetkisestä osaamisesta. 




Oikeastaan tämä temppu olisi varmaankin ollut helpointa opettaa jollakin muulla esineellä kuin kirjalla, sillä alussa Seppo yritti sinnikkäästi vain asettua sen päälle istumaan, koska niinhän kirjoille on aiemmin tehty. Myöskin pyöreä esine olisi voinut olla kirjaa parempi kohde, sillä varsinkin alussa kulmat loivat vaikeuksia.

Tässä kuvassa etutassut ovat keskellä kirjaa, mutta kiertäessä ne vaeltavat reunalta toiselle. Olisiko missään myytävänä pyöreitä kirjoja?

Temppu taitaa oikeastaan tähdätä parempaan takajalkojen hahmottamiseen ja hallintaan. Seposta ei kuitenkaan koskaan tule agilitykoiraa, joten tempun hyödyllisyys taitaa olla noin nolla. Ei sillä, että muutkaan hänen osaamansa temput olisivat erityisen tarpeellisia...

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Suuren osan ajasta niin typerä mutta välillä yllättävän fiksu. :D

      Poista
  2. Ihana fiksu Seppo! :) Saisi jakaa älynlahjoja myös näille meidän omille :D Näitä temppuvideoita on aina niin kiva katsoa ja ihailla toisten osaamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liika älynystyröiden hieronta on vain pahasta, Seppokin käyttää älynlahjojaan valitettavasti myös kaikenlaiseen kiusantekoon. :D

      Poista
  3. Sepostahan on kuoriutunut oikea sirkuskissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisätaitoja kehitetään toiveena, että Sepon voi joskus myydä sirkukseen pois täältä tuhmailemasta. :P

      Poista