sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pääsiäiskuvia

Henkilökunta koetti kuvata Kassisesta ja Seposta pääsiäiskuvia. Kuvauspaikka luotiin olohuoneen sohvalle ja rekvisiitaksi löytyi suklaamunia ja -pupuja, oranssi kulho, pari pääsiäisen väristä kissapehmoa ja juuri sopivaksi kasvanutta ohraa. Itse kuvaustilannekin meni melko hyvin.

Kiitämme: mallit tulivat paikalle.

Moitimme: mallit lähinnä laidunsivat kuin lehmät eivätkä katsoneet kameraan.



Alun ihmettelyä.

Laidunnus lähtee käyntiin.

Ei mitään poseerauksia, ruohoa naamaan vaan.

Näin.

Tavoitteena olisi tietenkin kuva, jossa olisi joitakin pääsiäiselementtejä ja mallit katsoisivat kameraan. Tai edes toinen katsoisi. Edes vähän.

Ohra otettiin välillä poiskin, ettei se olisi ainoa asia kissojen mielessä ja joku saattaisi siten vaikka nostaa katsettaan. Ajatus tuntui hyvältä muttei kyllä toiminut käytännössä lainkaan. 

Tämä voisi olla hyvä kuva, jos vain näkyisi muutakin kuin nenät.

Kiitos mutta ei.

Parempi, kiitos vaan Seppo.

Tällaiset pääsiäismunakuvat ovat aika söpöjä.

Kassinenkin intoutui tarjoamaan tähän mennessä parhaan kuvansa pyöritellessään niitä. Kyllä tästä vielä hyviä otoksia saadaan!

Nyt hän katsoo jopa kameraan! Vautsi! Valitettavasti hän on melkoisen epätarkka, ja lisäksi Seppo hammastelee pääsiäispupua taustalla.

Tai sitten ei saada hyviä kuvia.

Blöört, sanoo Seppo.

Voi juma miten tyylikästä porukkaa.

Nyt Kassinen jo karkasi kuvauspaikalta ja siirtyi sohvapöydälle nostetun ohran luo.
Ehkä tällainen ohraviidakkokuva voisi olla myös pääsiäiskuva?

Ohra on ainakin Kassisen ja Sepon suosikkipääsiäiselementti.

Satsin ehkä onnistunein kuva ei kuitenkaan sisällä ohraa. Eikä oikeita kissoja. Voih.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Hyvää pääsiäistä!

15 kommenttia:

  1. Kissat ja teemakuvaukset ne yhteen soppii! :-D Ihania kuvia tuli - ja autenttista tunnelmaa, koska tuota kaikkeahan pääsiäisen vietto kissojen kanssa on!❤️ Mukavaa pyhien jatkoa ja maukkaita ohria! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi nämä rekvisiitat saa kerättyä kuvauksen jälkeen talteen ettei ihan koko pääsiäinen mene ohraa/pupuja/munia kissoilta pelastettaessa. :D

      Poista
  2. Hyvä yritys silti! Valitettavan tuttua meilläkin :D Tosin noista kuvista tuli kivan eläväisiä, juuri Kassiselle ja Sepolle sopivia <3 Hyvää pääsiäistä teidän porukalle! :)

    VastaaPoista
  3. No ihan pistämättömiä kuvia, sanon minä. Mitä muuta voi odottaa, kun ensin pihdataan kaikkea vihreää ja terveellistä ja sitten tuodaan sitä ruukkusotalla eteen. Siinäkö olisi istua pitänyt ja kameraan tuijottaa kuin se proverbiaalinen pyhäpäivän piiroo, häh? Eikun vaan puskat matalaksi! Pääsiäistä sinne, toivoo Viirukissa.

    Piikakin tykkäsi kuvista. Kassisella on jotenkin puhutteleva ilme kuvassa 2. Munat pois ja ruohot kehiin, blöört!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, ei kyllä voinutkaan odottaa kameraan katsomista kun ihanaiset vihreät ohrat iskettiin nenän eteen kaiken sen odottamisen jälkeen! Toisaalta ohrankäytön pääsuunnitelma toimi: kukaan ei halunnut myöskään lähteä karkuun kuvauspaikalta niin kauan kuin syötävä vain pysyi siinä.

      Kiitos, hyvää pääsiäistä Viirukissalle ja piialle! Ruohoja ja suklaamunia! :)

      Poista
  4. No ainakin kaikki pääsiäiselementit on oikein ja malleistakin näkyy enemmän kuin hännänpää tai kuvassa muutakin kuin epämääräinen pikselimössö esittäen kissaa (kuten meillä) joten sanoisin että aika onnistuneet pääsiäiskuvailut loppujen lopuksi! 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tosiaan, kaikki on yhden kerran kuvia! Ei otoksia I-IX tai muuta vastaavaa, niinkuin joulukuvissa. Ehkä tässä hommassa edes vähän kehittyy, pitänee alkaa kuvata kaikkia juhlia. Kokeilkaa tekin, seuraavaksi olisi näköjään luvassa Agricolan päivää, veteraanipäivää ja vappua. :D

      Poista
  5. Hyviä kuvia läjäpäin! Kiitos päivän piristyksestä! Sepolla on tosiaan tyylikäs asento tuossa yhdessä kuvassa, ihan paras. :D Mutta pääasia, että ruohoa riittää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat nyt aivan ymmällään, että miksi ruohoa tuolloin kuvauspäivänä sai ja nyt se on nostettu korkeuksiin takaisin. Kyllä on kiusaamista, kun sitä saa vain korren tai pari kerrallaan ihmisen annostelemana! :P

      (Eilen aamulla oli taas hetken ajan vapaata laidunnusta: Seppo veteli kitusiinsa monen monta kortta ja kävi ne sitten lattialle oksentamassa. Ehkä on parempi säännöstellä...)

      Poista
  6. Edelleen tuoreessa muistissa kun koitin ottaa jouluista kuvaa 3-4 vuotta sitten. Sitä kuvaussession tuskaa ja tuloksena vain 1 jokseenkin kelpo kuva! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen jälkeen kaikki lavastetut kuvaukset on olleet nounou. Paitsi Noran valmistujaiskuvasta viime vuonna tuli aika kiva ja se onnistui varsin kivuttomasti. :)

      Poista
    2. :DDD

      Kaksi ihmistä on kuvaustilanteissa jees! Paitsi näissä oli kyllä vain kuvaaja eikä lainkaan apuria, mutta tuo heinä auttoi paljon. :D

      Poista